Mutku se korona.

Laura Klemetti
Kirjoittaja työskentelee perhetyön asiantuntijana Vanhempainliiton Karuselli-hankkeessa.

”Mutku on se korona.” Lausahdus on juurtunut 4-vuotiaani puheeseen. Lapseni käyttää myös ilmaisua ”sitku koronaa ei enää ole”. Korona on ollut läsnä liki puolet lapseni elämästä. Mutku–sitku-ajasta huolimatta olen pohjattoman kiitollinen siitä, että lapseni perusarki on säilynyt ennallaan. Tämä on pitkälti varhaiskasvatuksen ansiota. Saman kiitollisuuden tunteen jakavat myös useat Suomen Vanhempainliiton joulun alla toteuttamaan kyselyyn vastanneet vanhemmat. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat kyenneet vähin resurssein ja äärimmäisten paineiden alla toteuttamaan laadukasta varhaiskasvatusta. Korona näkyy päiväkotiarjessa maskeina kasvattajien ja vanhempien kasvoilla, altistumisina ja karanteeneina. Kaikista tärkein kuitenkin pysyy: turvallinen, ihan tavallinen arki. Lasten kanssa käydään liukurimäessä, jumpataan, musisoidaan ja askarrellaan. Päiväkodissa leikitään ja nauretaan. Kohdataan ja ollaan läsnä. Hoivataan ja pidetään sylissä. 

Jään kuitenkin pohtimaan miten lapseni tulee muistamaan tämän mutku–sitku-ajan? Miten me aikuiset toiminnallamme ja puheellamme vaikutamme lapsiin ja siihen, millaisen jäljen korona jättää heidän elämäntarinaansa.

Jään kuitenkin pohtimaan miten lapseni tulee muistamaan tämän mutku–sitku-ajan? Miten me aikuiset toiminnallamme ja puheellamme vaikutamme lapsiin ja siihen, millaisen jäljen korona jättää heidän elämäntarinaansa. Yhtä lailla pohdin, miten me aikuiset vaikutamme toinen toisiimme? Miten tuemme ja kannustamme toisiamme tässä aina vaan jatkuvassa poikkeusajassa? Miten voisimme olla mutkun ja sitkun sijaan enemmän tässä ja nyt? 

Suomen Vanhempainliiton Karuselli-hanke on kirjaimellisesti korona-ajan hanke. Hanke käynnistyi keväällä 2020 rintarinnan koronapandemian kanssa. Varhaiskasvatuksen kentällä toimiva hanke keskittyy pikkulapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen kasvatusyhteistyötä, vanhempien osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kehittämällä. Hankkeen pilottipäiväkodeissa, kuten varmasti kaikissa Suomen päiväkodeissa, iso osa vanhempien kanssa tehtävästä yhteistyöstä on siirtynyt verkkoon koronan ajamana. On striimattu joulujuhlia, pidetty virtuaalisia vanhempainiltoja ja käyty varhaiskasvatuskeskusteluja Teamsin välityksellä.  

Myös Karuselli-hanke on toteutunut pääosin etänä ja verkossa. Me hankkeen asiantuntijat emme ole juuri päässeet kentälle tapaamaan kohderyhmäämme: lapsia, vanhempia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Olemme sopeutuneet Teams-työskentelyyn ja hyödyntäneet ketterästi erilaisia verkkoalustoja ja virtuaalisia työvälineitä. Kaikesta huolimatta hankkeen asiantuntijanakin on ajoittain tullut sorruttua mutku–sitku-ajatteluun. Mutku se korona. Monet hankkeen puitteissa syntyneet hyvät ideat ovat toteutettavissa sitku. Epävarmojen aikojen jatkuessa on vaikea tehdä suunnitelmia, ainakaan muutamaa viikkoa pidemmälle. 

Perheissä eletään koronasta huolimatta ihan tavallista lapsiperhearkea. Arkea, johon kaipaa ajoittain tukea ja josta riittää jaettavaa vertaisille. Kohtaamiset, virtuaalisetkin, ovat valtava voimavara.

Vaikka korona on ollut hankkeelle haaste, teemat, joiden äärellä työskentelemme ovat tärkeämpiä ja ajankohtaisempia kuin koskaan. Tarve kohdata ja kokea osallisuutta ja yhteisöllisyyttä on korostunut entisestään ajassa, jossa joudumme välttelemään fyysisiä kontakteja. Perheissä eletään koronasta huolimatta ihan tavallista lapsiperhearkea. Arkea, johon kaipaa ajoittain tukea ja josta riittää jaettavaa vertaisille. Kohtaamiset, virtuaalisetkin, ovat valtava voimavara. Karuselli-hankkeen pilottipäiväkotien vanhemmista ja ammattilaisista koostuvien karuselli-tiimien tapaamiset ovat olleet kerta toisensa jälkeen voimauttavia. Pilottipäiväkodeissa on jaksettu innostua. On tavattu Teams–pullakahveilla, toteutettu kehu- ja kiittämiskampanjoita, kasvatettu yhdessä puutarhaa päiväkodin pihalle, suunniteltu koronaturvallisia leikkitreffejä ja ideoitu vapaamuotoisia virtuaalisia iltatapaamisia, joihin voi osallistua koko perheen voimin.  

Joku sanoi viisaasti, että korona-aikaa on ollut helpompi sietää, kun on luopunut jatkuvasta odottamisesta. Olen itsekin huomannut sen auttavan, kun sorrun mutku–sitku-ajatteluun. On lakattava odottamasta paluuta vanhaan tai pääsyä uuteen normaalin ja keskityttävä miettimään mitä voin tehdä tässä ja nyt, koronasta huolimatta. Mutkun ja sitkun sijaan nytku.  Toivon, että lapseni muistaa korona-ajasta turvallisen, tavallisen arjen ja kaikki sen tarjoamat mahdollisuudet.