Pers edellä puuhun vai yhdessä eteenpäin?

Minna Palmu ja Ville Koikkalainen
Kirjoittajat toimivat asiantuntijoina Vanhempainliiton Chillisti mukana! -hankkeessa


Vanhempi laskee luurin alas. Ensimmäinen yhteydenotto nuoren oppilaitoksesta. Nuori ei kuulemma oikein käy koulussa ja opettajalla on huoli kasvavista poissaoloista. Opinnot eivät siis etene. Onhan nuorella ollut välillä vaikeuksia lähteä kouluun, mutta aina hän on itsensä kammennut sängystä ylös ja ulos. Toisinaan myöhässä, mutta kuitenkin. Vanhemmalla alkaa nousta pala kurkkuun. Tähänkö tämä koko homma kaatuu? Mikä on seuraava askel? Opintojen keskeytys, lopetus, siirto, mikä? Vielä hetki sitten kaikki vaikutti olevan ihan ok, mutta nyt vanhemman mieleen alkaa hiipiä pelko. Miten tästä selvitään? Olenko epäonnistunut kasvatuksessa? Kuka voisi auttaa?

Olemme kuulleet tämän kaltaisia kuvauksia vanhemmilta yhteisten keskusteluidemme aikana. Eikä mikään ihme, sillä toiselle asteelle siirryttäessä moni asia muuttuu nuoren ja myös vanhemman arjessa. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö vähenee ja vastuu opinnoista siirtyy vahvemmin nuorelle itselleen. Vastuunkantaminen omista opinnoista tukee nuoren itsenäistymistä. Monelle nuorelle tämä onkin miellyttävä ja positiivinen muutos. Myös vanhempien rooli muuttuu samalla kun yhteistyö koulun kanssa ohenee.

Vähentynyt kodin ja oppilaitoksen yhteistyö ei silti tarkoita yhteistyön katoamista kokonaan. Tiiviimpi yhteistyö kotien kanssa käynnistyy usein vasta silloin, kun nuoren opinnot eivät etene tai ilmenee muita ongelmia.

Vähentynyt kodin ja oppilaitoksen yhteistyö ei silti tarkoita yhteistyön katoamista kokonaan. Tiiviimpi yhteistyö kotien kanssa käynnistyy usein vasta silloin, kun nuoren opinnot eivät etene tai ilmenee muita ongelmia. Viimeisintä THL:n kouluterveyskyselyä tarkastellessa nousee suuri huoli toisella asteella ja erityisesti lukioissa opiskelevien nuorten henkisestä kuormituksesta, mikä näkyy lisääntyneenä uupumuksena, masennuksena ja yksinäisyytenä. Ammattikouluissa voidaan kouluterveyskyselyn perusteella henkisesti paremmin, mutta luvattomat poissaolot ovat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin lukioissa.

Vanhemmat ja oppilaitokset ovat erittäin ison haasteen edessä yrittäessään luoda yhteistyötä itsenäistyvän nuoren tueksi. Keskisormeaan heiluttava nuori ei välttämättä vaikuta innostuneelta yhteistyökumppanilta, mutta kuka sanoi tämän helppoa olevankaan. Lain mukaan vanhemmilla on kuitenkin vastuu nuoren oppivelvollisuuden suorittamisesta 18 ikävuoteen saakka. Vaikka lakisääteinen vastuu loppuu, on vanhempien nuorelle antama tuki tärkeää ja erittäin arvokasta tämän jälkeenkin. Jokaiselle nuorelle tulee varmasti eteen hetkiä joko opintojen tai muun elämän suhteen, jolloin vanhempien ja oppilaitoksen yhteistyössä antama tuki on tärkeää.

Miksi sitten toisella asteella tapahtuvaa yhteistyötä on niin hankala tiivistää ja kehittää? Havaintojemme mukaan vähäisempi tiedonkulku ja yhteistyö voi olla monelle mieleen. Itsenäistyvä nuori saattaa olla hyvinkin tyytyväinen siihen, että hänen mielestään epäedullinen tieto liikkuu vanhempien ja oppilaitoksen välillä harvakseltaan. Myös vanhemmat saattavat olla omalta osaltaan tyytyväisiä siihen, että Wilma ei enää laula yhtä paljon kuin aikaisemmin. Opettajienkin kiireistä arkea helpottaa, kun yhteistyö vanhempien – toisinaan haastavien sellaisten – kanssa vähenee. Koska kaikki osapuolet tuntuvat olevan tyytyväisiä oppilaitoksen ja kodin vähäiseen yhteistyöhön, ei muutosta tapahdu. Eniten toimimattomasta yhteistyöstä tulee kärsimään kasvava nuori, joka ei välttämättä itse ymmärrä toimivan yhteistyön hyötyjä. Tämä ei ole ihme, sillä aina edes aikuisetkaan eivät tunnu tätä asiaa ymmärtävän.

Vanhemmat kannattaa kohdata heti nuoren opintojen alkuvaiheessa, jotta yhteistyö alkaa positiivisissa merkeissä eikä mennä pers edellä puuhun.

Millainen yhteistyö auttaisi nuorta ottamaan vastuuta ja kasvamaan kohti aikuisuutta? Tähän kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, sillä jokainen nuori ja vanhempi on yksilö omine vahvuuksineen ja haasteineen. Mikäli haluamme kunnioittaa nuorta, on yhteistyökuvioista pystyttävä sopimaan yhdessä ja ne on räätälöitävä yksilöllisiksi siten, että nuori, vanhemmat ja oppilaitoksen edustajat tulevat kuulluiksi. Yksilöllisten suunnitelmien tekeminen jokaisen opiskelijan kohdalla voi kuulostaa monen korvaan isolta urakalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että suurin osa nuorista pärjää hyvinkin pienellä tuella. Tärkeintä olisikin pystyä kohdentamaan tiivis ja toimiva kotien kanssa tehtävä yhteistyö varhaisessa vaiheessa juuri niihin nuoriin ja perheisiin, jotka sitä eniten tarvitsevat. Opintojen alussa aloitettu yksilöllinen yhteistyö ja siihen panostettu aika maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti.

Vanhemmat kannattaa kohdata heti nuoren opintojen alkuvaiheessa, jotta yhteistyö alkaa positiivisissa merkeissä eikä mennä pers edellä puuhun. Opintojen varhaisessa vaiheessa kohtaamista ovat toivoneet myös nuoret itse. On tärkeää, että meiltä aikuisilta – niin vanhemmilta kuin oppilaitosten edustajilta – löytyy aikaa, asennetta ja voimavaroja yhteistyöhön nuoren parhaaksi.


Nuoren itsenäistyminen ei tarkoita sitä, että tulisi pärjätä yksin

Chillisti mukana! – hankkeessa kehitetään vanhempien ja oppilaitosten yhteistyötä toisella asteella. Keskeistä on nuorten hyvinvointi ja sen tukeminen.

Chillisti mukana! -hankkeen asiantuntijoiden kirjoittamaan blogisarjaan kuuluu viisi kirjoitusta. Tutustu aikaisempiin blogikirjoituksiin alta!

Miten tukea nuorta, kun kaikki on aina ihan ok? 10.3.2022

Olisinhan minä auttanut, jos olisin tiennyt 10.2.2022

Kadehdittu ja halveksittu nuoruus 28.1.2022

Keskisormea heiluttavaa nuorta ei tarvitse hävetä 14.1.2022

Jaa artikkeli

Lue myös nämä

Blogi Vanhempainliitto
10.1.2022

Tiedekasvatusta koteihin

Kouluissa tehdään arvokasta tiedekasvatustyötä, kuten myös koulun ulkopuolella esimerkiksi tiedekerhoissa ja -leireillä. Tiedekerhoja ja -leirejä on tarjolla hajautetusti, toiminnan painottuessa suurimpiin kaupunkeihin. Syrjäisempien seutujen perheillä saattaakin olla verrattain korkeampi kynnys osallistua tiedekasvatustoimintaan. Perheiden välisen tiedekasvatustasa-arvon lisäämiseksi on kuitenkin kehitetty erilaisia digitaalisia ratkaisuja, joiden avulla jokainen vanhempi voi toimia tiedekasvattajana.

Blogi Vanhempainliitto
21.4.2022

Pelko hankalan vanhemman leimasta saa monet vaikenemaan lapsensa sisäilmaoireilusta

Olemme viime aikoina kuulleet useilta vanhemmilta, miten vuosi toisensa jälkeen oireilevan lapsen tilanteeseen ei löydy apua ja usko asioiden järjestymiseen on koetuksella. Vanhempien tarinoista nousee esille syvä yksinäisyys, kun kerta toisensa jälkeen eri tahojen kohtaamiset ovat menneet karille, eikä ratkaisuvaihtoehtoja ole tarjottu. Sisäilmasta oireilevien lasten avunsaanti perustuu liian usein sattumiin, vaikka kaikkien toive on auttaa lapsia eteenpäin haastavassa tilanteessa. Toimivat ratkaisut voisivat kuitenkin olla yksinkertaisesti toteutettavissa.