Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.
Opetuksesta ja koulusta käytävä aktiivisempaa vuoropuhelua kotien kanssa
Kodin ja koulun yhteistyö on kirjattu vahvasti opetussuunnitelman perusteisiin, mutta sen toteutuminen vaatii nykyistä aktiivisempaa dialogia ja kohtaamista vanhempien ja koulun välillä. Koulua koskeva julkinen keskustelu osoittaa, että opetussuunnitelmia ja pedagogisia tavoitteita on avattava ja koulun toimintakulttuuria on tehtävä tutummaksi vanhemmille, jotta he ymmärtävät, mihin käyttöön otetuilla opetussuunnitelmilla pyritään. Jos opetuksen tavoitteet ja menetelmät ovat […]
Jäsenkysely 2019: Vanhempainyhdistystoiminta vahvistaa yhteisöllisyyttä
Yhteisöllisyyttä tukeva toiminta on vanhempainyhdistysten toiminnan vahvaa ydintä. 90 prosenttia vanhempainyhdistyksistä ilmoitti järjestäneensä lukuvuonna 2018-2019 tapahtumia tai retkiä, selviää Vanhempainliiton keväällä tekemästä jäsenkyselystä. Vanhempainyhdistykset tekevät ahkerasti myös vaikuttamistyötä. Kyselyyn vastanneista vanhempainyhdistyksistä 74 prosenttia kertoo antaneensa lausunnon, kannanoton tai tehneensä aloitteen lukuvuoden aikana. Vanhempainyhdistyksiin otettiin eniten yhteyttä sisäilmaa, koulukuljetusta, liikenneturvallisuutta, kiusaamista sekä päiväkoti- ja kouluverkkoa koskevissa […]
Tasa-arvoisen koulutuksen viestikapula Vanhempainliitolle
Suomen Vanhempainliitto otti tänään 7.11. vastaan tasa-arvoisen koulutuksen viestikapulan Erilaisten oppijoiden liitolta. Tasa-arvoisen koulutuksen turvaaminen on Vanhempainliitolle tärkeä tavoite. Perusopetuksen lisäksi Vanhempainliitto vaatii maksutonta toisen asteen koulutusta kaikille. – Julkisten palvelujen perusrahoituksesta on Suomessa pidettävä niin hyvää huolta, että jokainen lapsi saa hyvää koulutusta varhaiskasvatuksesta lähtien asuinpaikastaan riippumatta, toteaa Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes. Koulu […]
Vanhempien Barometri 2018: vanhempien osallisuus koulussa ei toteudu
Tiedote 5.11.2018 Suomen Vanhempainliitto, Förbundet Hem och Skola i Finland Vanhempien Barometri 2018 osoittaa, että vanhempien luottamus kouluun ja opettajiin on vahvaa. Vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä ja koulusta, vanhempainiltoihin osallistutaan mielellään ja niitä pidetään tärkeinä. Vanhempien osallisuudessa koulussa on kuitenkin kehitettävää. Vanhempien barometriin 2018 vastasi noin 10 000 suomen- ja ruotsinkielistä peruskoulua käyvän lapsen vanhempaa. […]
Kodin ja Koulun Päivään osallistuu jo lähes puolet Suomen kouluista
24.9.2018 Valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää viettää tänä vuonna jo lähes puolet kaikista maamme peruskouluista. Tapahtumaan on ilmoittautunut noin 1200 oppilaitosta. Peruskoulujen lisäksi päivää vietetään esikouluissa, päiväkotikouluissa ja lukioissa. Tänä vuonna Kodin ja Koulun Päivän teemana on kiitoskulttuuri. Kodin ja koulun / päiväkodin yhteistyö on kirjattu uusiin opetus- sekä varhaiskasvatuksen suunnitelmiin entistä vahvemmin. Kirjaus velvoittaa […]
Verkkosivumme uudistuivat
12.9.2018 Tervetuloa! Uudet verkkosivumme on suunniteltu palvelemaan entistä paremmin juuri sinua, olitpa sitten aktiivinen vanhempaintoimija, kasvatus- tai opetusalan ammattilainen, järjestöihminen tai vaikkapa sivistysjohtaja. Kysymyksiä ja palautetta sivuista ja sisällöistä voit lähettää meille palautelomakkeella tai sähköpostitse osoitteeseen tiedotus@vanhempainliitto.fi. Kehitämme sivustoa aktiivisella otteella saamamme palautteen innoittamana. Verkkosivuston on toteuttanut Suomen Vanhempainliitolle MEOM. Kasvatusyhteistyötä yli 110 vuotta Suomen Vanhempainliitto […]