Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Kodin ja koulun yhteistyötä uudessa tilanteessa
Etäopetus on suuri ponnistus ja vuorovaikutusharjoitus sekä opettajalle että oppilaalle. Kodin ja koulun yhteistyöhön on parhaillaan kehittymässä jotakin uutta, kun vuorovaikutus rakentuu vain etäyhteyksien kautta. Tehdään siitä yhdessä mahdollisimman hyvää. Olemme kaikille uudessa tilanteessa, jossa taistelemme terveyden puolesta ja tasapainottelemme tavoitteellisen oppimisen ja yhdestä arkipäivästä selviytymisen välillä.

Lapsilla on oikeus suojeluun ja huolenpitoon poikkeusoloissakin
Lapsi- ja perhejärjestöt pitävät tärkeänä valtakunnallisia linjauksia, ohjeistuksia sekä vastuunottoa lastensuojelun toimintaedellytysten turvaamiseksi, jotta lapsen oikeudet toteutuvat kriisitilanteessakin. Samalla tarvitaan uusia, innovatiivisia tapoja lastensuojelun sosiaalityön ja lasten ja perheiden tuen toteuttamiseksi. Järjestöt tukevat viranomaisia lasten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamisessa.
Lue

Laura Klemetti valittiin Vanhempainliiton Karuselli-hankkeen asiantuntijaksi
Vanhempainliitossa käynnistyy uusi, varhaiskasvatukseen liittyvä Karuselli-hanke. Karuselli-hankkeen perhetyön asiantuntijana aloittaa 1.4. Laura Klemetti. Laura siirtyy Vanhempainliittoon sosiaalihuollon perhetyöstä ja hänellä on lisäksi vahva kokemus sekä varhaiskasvatuksesta että hanketyöstä. Lauran valinta täydentää Karuselli-hankkeen työntekijätiimin, hankkeen toisena työntekijänä toimii varhaiskasvatuksen asiantuntija Merja Korhonen. Vanhempainliitossa toimii lisäksi kevään ajan projektiasiantuntijana Minna Palmu.
Lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttuminen alakouluissa
Suomen Vanhempainliitto jakaa kansalaisaloitteen tekijöiden huolen lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Liitto kuitenkin toteaa, että lakimuutoksen ja uuden toimijan perustamisen sijaan olisi syytä vahvistaa jo olemassa olevia palveluita, erityisesti oppilashuoltopalveluita.
Lue

Ennakoivaa ja osallistavaa turvallisuutta yhdessä vanhempien kanssa
Miten kotiväki voitaisiin ottaa paremmin mukaan ja levittää ennaltaehkäisevää ja turvallisuutta edistävää kulttuuria koko päiväkoti- ja kouluyhteisöön, johon myös vanhemmat kuuluvat? Suomen Vanhempainliitto täytti hiljattain 112 vuotta. Numero velvoittaa, ja siksi valitsimme turvallisuuden yhdeksi pääteemaksemme vuonna 2020. Olemme jo avanneet aktiivisen keskusteluyhteyden alan asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa, suunnittelemme teemaan liittyviä pilottihankkeita ja kokoamme turvallisuuteen liittyviä malleja mm. vanhempainyhdistysten, päiväkotien ja koulujen käyttöön.

Sivusta seuraaminen ei kuulu vahvuuksiini
Kirjoittaja Elina Johansson kannustaa kaikkia osallistumaan vanhempaintoimintaan. Se voimaannuttaa ja inspiroi, tarjoaa vertaisryhmän ja foorumin vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin, osallistujan omien intressien ja voimavarojen mukaan.

Päiväkotibarometri 2019 – Kurahousupuheesta kohti aitoa osallisuutta
Suomen Vanhempainliitto ja Förbundet Hem och Skola toteuttivat yhdessä historian ensimmäisen Päiväkotibarometrin. Kysely toteutettiin verkkokyselynä 10.9.-6.10.2019. Kyselyyn vastasi 9932 päiväkodissa olevan, alle esiopetusikäisen lapsen vanhempaa. Päiväkotibarometrillä haluttiin luoda käsitys siitä, millaisia ajatuksia vanhemmilla on varhaiskasvatuksesta: miten tyytyväisiä he siihen ovat, miten hyvin he tuntevat varhaiskasvatussuunnitelman, miten yhteistyö päiväkodin ja kodin välillä toimii, miten vanhemmat osallistuvat […]

Historian ensimmäinen Päiväkotibarometri julkaistaan Educassa
Suomen Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skolan yhteistyössä tekemään Päiväkotibarometri-kyselyyn vastasi 9932 varhaiskasvatuksessa olevan, alle esiopetusikäisten lapsen vanhempaa. Päiväkotibarometrillä haluttiin luoda käsitys siitä, millaisia ajatuksia vanhemmilla on varhaiskasvatuksesta: miten tyytyväisiä he siihen ovat, miten hyvin he tuntevat varhaiskasvatussuunnitelman, miten yhteistyö päiväkodin ja kodin välillä toimii, miten vanhemmat osallistuvat päiväkodin toimintaan ja millaisia vanhemmuuteen liittyviä iloja ja huolia heillä on. […]

Teatterivierailu vanhempaintoimijoille Kansallisteatteriin
Tervetuloa teatteriin! Suomen Kansallisteatteri ja Vanhempainliitto järjestävät yhteistyössä perinteisen teatterivierailun helmikuun 5. päivä. Illan aikana kerromme Vanhempainliiton toiminnasta ja Kansallisteatterin esityksistä, teatterikasvatuksesta, yleisötyöstä sekä Kansallisteatterin tarjoamasta varainhankintakeinosta. Illan päätteeksi nautitaan Kauppamatkustajan kuolema -näytöksestä. Teatterivierailu järjestetään keskiviikkona 5.2.2020 klo 17.00 alkaen. Ovet avautuvat klo 16.45. Tilaisuus on tarkoitettu Suomen Vanhempainliiton jäsenyhdistyksille.

Kun kokous tulee kotisohvalle
Heidi Ristolainen Kirjoittaja on Espoon vanhempainyhdistykset – KoKoEspoo ry:n puheenjohtaja ja Suomen Vanhempainliiton johtokunnan jäsen. On lauantaiaamupäivä. Keittiöstä, työhuoneen suljetun oven takaa kuuluu astioiden vaimeaa kolinaa. Isä ja tyttäret valmistelevat syntymäpäiväjuhlia. Itse asettelen tietokoneeseen kuulokkeita korville, sillä Vanhempainliiton johtokunnan etäkokous käynnistyy pian. Tarkkaavaisuus siirtyy pikkuhiljaa arjen äänistä tietokoneen ruutuun ja sen takana oleviin henkilöihin. Kokouksilla […]