Aslak Rantakokko
Yhdenvertaisuusasiantuntija / Consultant on Equality Matters
+358 40 721 1300
aslak.rantakokko@vanhempainliitto.fi
Töissä
Työskentelen Suomen Vanhempainliiton Oulun toimipisteessä yhdessä työparini Sari Haapakankaan kanssa. Tavoitteenamme on edistää lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta kotien ja kasvuyhteisöjen kanssa yhteistyössä. Yhdenvertaisuuteen kuuluvat olennaisesti osallisuus, esteettömyys ja monikulttuurisuus tai vaikkapa sukupuolisensitiivisyys. Tiedotamme, koulutamme, verkostoidumme ja olemme mukana järjestämässä erilaisia matalan kynnyksen toimintoja tavoitteemme toteuttamiseksi.
Olen työskennellyt kansalaisjärjestöissä vuodesta 2000 lähtien. Matkalleni on sattunut hyvin erilaisia ihmisiä, kohtaamisia ja työtehtäviä. Erilaisissa elämäntilanteissa olevien ja elävien kanssakulkijoiden auttaminen ja tukeminen järjestötoiminnan keinoin on ollut aina ykkösenä agendallani. Auttaessani ihmisiä, jotka jostain syystä ovat avun ja tuen tarpeessa eteeni sattuneet, olen aina saanut myös itselleni lisää arvokasta näkemystä ja kokemusta. Voimaannuttava vertaistuki, osallistava toimintakulttuuri, kunnioittava kohtaaminen sekä arvostava läsnäolo ovat järjestöllisen avun ja tuen kiistattomia vahvuuksia. Nämä vahvuudet ohjaavat työtäni yhä näiden 20 vuoden jälkeen.
Vapaalla
Vapaa-aikaani vietän mieluiten luonnon helmassa yhdessä puolisoni ja koirani seurassa. Valokuvaan maisemia ja eläimiä, erityisesti lintuja. Unelmani on elää selkeää, rauhallista, välittämisen ja yhdessä olemisen täyttämää arkea. Työtäni teen omien taitojeni puitteissa ja eläkkeellä sitten istun Lofooteilla tähyämässä kalliolla nököttävää merikotkaa kamerani etsimen lävitse yhdessä puolisoni kanssa. Tietysti pahkakuksa kädessäni, maukkaalla kahvilla täytettynä, makoisalla nisulla höystettynä.
Muu henkilöstö
Saija Ohtonen-Jones
Toiminnanjohtaja / Executive Director
+358 40 577 8815
saija.ohtonen-jones@vanhempainliitto.fi (Poissa 6.1.2025 saakka. Yhteydenotot: toiminnanjohtajan sijainen Nina Kaipio)
Katja Pulkkinen
Hankekoordinaattori / Kodin ja Koulun Päivä
+358 41 523 2329
katja.pulkkinen@vanhempainliitto.fi
Nina Kaipio
Järjestöpäällikkö / Organisation Manager
+358 44 4935 927
nina.kaipio@vanhempainliitto.fi
Leena Herlevi-Valtonen
Viestinnän asiantuntija / Communications Specialist
+358 44 755 1369
leena.herlevi-valtonen@vanhempainliitto.fi
Anri Leveelahti
Järjestötoiminnan asiantuntija / Consultant for NGO and Development
+358 44 755 1372
anri.leveelahti@vanhempainliitto.fi
Tuija Metso
Erityisasiantuntija / Senior Consultant
+358 44 755 1371
tuija.metso@vanhempainliitto.fi
Sari Haapakangas
KT Erityiskasvatuksen asiantuntija / PhD, Consultant for Barrier-Free Education
+358 40 675 7599
sari.haapakangas@vanhempainliitto.fi