Blogit
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.
Tulevaisuuden Vanhempainliitto: Yhdessä kohti tuntematonta
Onnistuessaan Vanhempainliiton strategia on yhteiseksi koettu, yhdessä muodostettu kirkas näky siitä, mitä me olemme ja miksi meitä tarvitaan. Se on myös tärkeä viesti ympäröivään yhteiskuntaan: meitä tarvitaan, eikä tästä toiminnasta voi kohtuuttomasti leikata.
Haikeutta ja innostusta – Kiitos juuri Sinulle!
Tämä aika vuodesta on täynnä odotusta, innostusta ja haikeutta. Vanhempana koulujen päättymisen hetkessä on paljon tunteita, sillä se merkitsee tärkeän ajanjakson päätöstä ja uuden alun kynnyksellä seisomista. Tämä on myös hetki kiittää. Kiitos opettajat ja koulujen muu henkilökunta – te teette arvokasta työtä joka päivä. Te ette ainoastaan opeta ja ohjaa, vaan myös kuuntelette ja […]
Vanhempi, muistathan tukea myös korkeakoulussa opiskelevaa nuortasi
Opintojen aloituksen ja mahdollisen toiselle paikkakunnalle muuttamisen myötä moni nuori täyttelee ensimmäistä kertaa opinto- ja asumistukihakemuksia ja pähkäilee sitä, mikä sähkösopimus omaan yksiöön kannattaisi ottaa. Aikuistuminen ei tarkoita, että nuoren tulisi pärjätä yksin. Muistetaan tukea myös korkeakouluopiskelijoita.
Pelisäännöt hyvinvoinnin tueksi: luokan yhteinen ilta oppilaille ja vanhemmille
Vanhempainillassa kodin ja koulun yhteistyö konkretisoitui aidosti yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia edistävään suuntaan.
Kolme asiaa, jotka estävät yhteistyötä oppilaitoksissa
Vanhemman on vaikea auttaa, jos ei tiedä, miten oman nuoren opinnot etenevät vai etenevätkö ollenkaan.
Sanataiteen ammattilaiset tekevät monipuolista lukutaitotyötä lapsia ja nuoria kuunnellen
Hehkuvat sanat -hankkeessa lapset ja nuoret ovat keskiössä.
Leikki on hyvinvointiteko
Voidaksemme paremmin tarvitsemme suvantopaikkoja suorittamisen rinnalle. Hetkiä, jolloin elämä on kevyttä, huoletonta ja turvallista. Tarvitsemme toimintaa, joka etäännyttää meidät jatkuvasta oppimisesta ja tuloksiin pyrkivästä tekemisestä. Tarvitsemme leikin tuomaa vapautta.
Maailman paras ope, vanhempi tai isovanhempi – mahdollista vai mahdotonta?
Ihmisenkokoisessa koulussa, pienessä lähikoulussa opettajan on mahdollista tuntea kaikki oppilaansa nimeltä ja kysyä heidän kuulumisiaan välitunnilla.
Tekeekö hallitus lapsista lainsuojattomia?
Varhaiskasvatus on investointi, jonka avulla suomalaisten nuorten oppimistulokset ja Suomen PISA-menestys saadaan käännettyä kohti parempaa. Hyvin järjestetty varhaiskasvatus tukee myös vanhemmuutta ja koko perheen hyvinvointia.
Arvostava kohtaaminen ja vuorovaikutuksen triangeli
Oppilas, huoltaja ja kasvatusalan ammattilainen muodostavat vuorovaikutuksen triangelin. Triangeli ei soi, jos vuorovaikutus on puolustelevaa, epäkunnioittavaa, syyttelevää.