Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.
Lausunto varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 5 ja 8 §:n muuttamisesta
Suomen Vanhempainliiton lausunto varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 5 ja 8 §:n muuttamisesta. 9.10.2020.
Lue

Tule apuun Pasi
Kouluisäntä kutsuu kaikkia kohtaamiaan oppilaita nimellä. Hän ennättää kysellä mitä kuuluu, kuinka voit, mikä fiilis. Hän ratkaisee päivittäin monta pientä ja isompaakin pulmaa. Auttaa, kuuntelee ja heittää hauskaa läppää.

Kansallinen lapsistrategia kutsuu lapsia, nuoria ja aikuisia osallistumaan
Sähköinen kysely on auki 12.10. saakka Lapsia, nuoria ja aikuisia kutsutaan mukaan kansallisen lapsistrategian valmisteluun. Strategian laatii eri eduskuntaryhmiä edustava parlamentaarinen komitea ja se valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä. Useat lapset, nuoret ja perheet ovat osallistuneet lapsistrategian valmisteluun jo vuonna 2018 alkaneessa Lapsen Aika 2040 -työssä. Tänä syksynä vallitseva koronatilanne on haastanut etsimään vaihtoehtoja kasvokkain […]

Kiusaaminen, väkivalta ja aikuisten vastuu
Hyvä kouluyhteisö ei rakennu itsestään, sen eteen tarvitaan tekoja. Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet on kirjattu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Kouluilla täytyy olla, osana koulukohtaista oppilashuoltosuunnitelmaa, suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Epäasiallista käytöstä, kiusaamista ja väkivaltaa ehkäisevän toimintakulttuurin rakentaminen on jokaisen koulun aikuisen vastuulla.

Erilainen Kodin ja Koulun Päivä
Perjantaina 25.9. vietetään valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää monin paikoin eri tavalla kuin ennen. Päivän tarkoitus on tuoda esiin vanhempien tärkeä rooli lapsen oppimisen ja kasvun tukena, ja korostaa kodin ja koulun yhteistyön merkitystä. Aikaisempina vuosina päivää on vietetty mm. koulun avoimien ovien merkeissä ja erilaisissa matalan kynnyksen kohtaamisissa, joissa opettajat, oppilaat ja vanhemmat voivat […]

Takaisin kouluun
Koulukoulu verkkokurssin teemat haastoivat kolmen peruskoulua käyvän lapsen isän pohtimaan omia käsityksiään koulusta ja kannusti häntä keskustelemaan syvällisemmin koulunkäynnistä lasten kanssa, kun oma ymmärrys nykykoulusta kasvoi.

Lasten ruokakasvatus saa kouluruuan maistumaan
Alustavien tutkimustulosten mukaan oppilaiden syömiskäyttäytymiseen on mahdollista vaikuttaa ruokakasvatuksen avulla. Maistuva koulu -toiminta edisti oppilaiden täysipainoisen koululounaan syömistä.

Resetti –perheluokkatoiminta edistää hyvää kodin ja koulun yhteistyötä
Resetti-perheluokkatoiminnassa tavoitteena on löytää yhteinen ymmärrys, tavoitteet ja keinot lapsen tilanteen tukemiseksi yhteisen jäsentämisen ja keinojen pohtimisen avulla. Parhaimmillaan molemmat osapuolet voivat oppia toisiltaan saamiensa uusien näkökulmien avulla. Resetti vahvistaa lapsen myönteisiä ja toivottuja käyttäytymismalleja sekä aikuisten rakentavaa vastaamista lapsen haastavaksi koettuun käytökseen.
Lapsi- ja perhejärjestöt: Lasten hyvinvointia on vahvistettava koronakriisin keskellä
Koronakriisin vaikutukset voivat ulottua jopa vuosikymmenien päähän, jos lapsinäkökulma unohdetaan ja leikataan lasten, nuorten ja perheiden peruspalveluista sekä etuuksista talouden tasapainottamiseksi. Lapsi- ja perhejärjestöt vetoavat hallitukseen, että lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia vahvistetaan syksyn talouspäätöksillä. Talouspäätösten lapsi- ja perhevaikutusten arviointi on nyt erityisen keskeistä, jotta lasten ja perheiden kannalta haitalliset päätökset voidaan välttää ja kriisin […]
Lue

Koulurauhavuoden teemana yhdenvertaisuus
Koulurauha julistetaan koko maahan Turussa 19. elokuuta 2020. Tapahtuma on osa Koulurauha-ohjelmaa, joka jatkuu kouluissa ja oppilaitoksissa läpi lukuvuoden. Lukuvuoden 2020–21 teemaksi työryhmän nuoret valitsivat yhdenvertaisuuden. Koulurauha julistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, silloinkin Turussa. Koulurauhaohjelman tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja turvallisuutta kouluissa. Koulujen lisäksi myös päiväkoteja kannustetaan julistamaan päiväkoti- ja eskarirauha. – Koulurauhassa parasta on […]