Ville Koikkalainen

Ville Koikkalainen
Yhteisötyön asiantuntija, Chillisti mukana! -hanke

+358 50 592 2554
ville.koikkalainen@vanhempainliitto.fi

Töissä

Vanhempainliitossa olen aloittanut toukokuussa 2021. Vastuullani on työparini Minnan kanssa kehittää toisen asteen oppilaitosten ja kotien kanssa tehtävää yhteistyötä. Yhdessä tekeminen ja yhteistyö eri tahojen kanssa on minulle tärkeää ja koen sen merkittävänä osana mielekästä työtä. Työssä haluan pitää mielessäni kaksi minulle tärkeää asiaa: Älä tee mitään yksin ja muista, että mokaaminen on sallittua!

Vapaalla

Arvostan perhettäni ja tavallisia arjen asioita. Yhdessä tekeminen leimaa myös vapaa-aikaani; yksin lenkkeily ei ole lempipuuhaani, vaikka sitäkin tulee toisinaan tehtyä. Mieluiten vietän aikaa perheen tai ystävien kanssa jonkun aktiviteetin parissa. Jos kuitenkin joskus kaipaan omaa aikaa, löydän itseni yleensä jonkin remontin keskeltä tai kirveen varresta.

Muu henkilöstö

Leena Herlevi-Valtonen

Viestinnän asiantuntija / Communications Specialist

+358 44 755 1369

leena.herlevi-valtonen@vanhempainliitto.fi

Anri Leveelahti

Järjestötoiminnan asiantuntija / Consultant for NGO and Development

+358 44 755 1372

anri.leveelahti@vanhempainliitto.fi

Tuija Metso

Erityisasiantuntija / Senior Consultant

+358 44 755 1371

tuija.metso@vanhempainliitto.fi

Merja Korhonen

varhaiskasvatuksen asiantuntija / Consultant for Early Childhood Education

+358 44 341 4064

merja.korhonen@vanhempainliitto.fi

Sari Haapakangas

KT Erityiskasvatuksen asiantuntija / PhD, Consultant for Barrier-Free Education

+358 40 675 7599

sari.haapakangas@vanhempainliitto.fi

Valtteri Tervala

Järjestöpäällikkö / Organisation manager

+358 44 755 1374

valtteri.tervala@vanhempainliitto.fi

Aslak Rantakokko

Yhdenvertaisuusasiantuntija / Consultant on Equality Matters

+358 40 721 1300

aslak.rantakokko@vanhempainliitto.fi

Minna Palmu

Toisen asteen koulutuksen asiantuntija, Chillisti mukana! -hanke

+358 41 313 5634

minna.palmu@vanhempainliitto.fi

Minna Mäkelä (ent. Pitkäniemi)

Asiantuntija, Ratkaistaan yhdessä -hanke

+358 41 318 3737

minna.makela@vanhempainliitto.fi

Outi Leveäoja

Asiantuntija, Ratkaistaan yhdessä -hanke

+358 50 440 4220

outi.leveaoja@vanhempainliitto.fi

Pinja Front

Järjestöviestijä / Communications Coordinator

+358 41 319 6115

pinja.front@vanhempainliitto.fi

Saija Ohtonen-Jones

Toiminnanjohtaja / Executive Director

+358 40 577 8815

saija.ohtonen-jones@vanhempainliitto.fi