Blogit
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.
Yksikin yksinäinen on liikaa
Opettajien mukaan yksinäisiä nuoria on entistä vaikeampaa erottaa joukosta, sillä käytävillä kaikki tuijottavat pää kumarassa kännyköitään. Yksinäisyyden peittely on tyypillistä meille kaikille, sillä yksinäisyyteen liittyy häpeää siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Sosiaalinen media voi tarjota pakopaikan yksinäiselle, mutta samalla sen tarjoamat ”täydelliset” elämät voivat myös syventää riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunteita.
Arvostava yhteistyö syntyy yhdessä
Kunniakirjahakemusten perusteella juuri tällaisesta, yhteyksien rakentamisesta, vanhemmat haluavat kiittää opettajia. Hakemuksista ilmenee kivat kokemukset onnistuneesta yhteistyöstä, jonka taustalla on yhteiset tavoitteet ja toimet lasten oppimisen, kasvun ja kehittymisen edistämiseksi. Arvostava yhteistyö syntyy yhdessä.
Peruskoulun päättötodistus on kansalaisoikeus
Peruskoulun päättötodistus on sivistysvaltiossamme jokaisen ihmisen perusoikeus. Miten käy lapselle, jonka peruskoulu jää kesken ja päättötodistus jää kokonaan saamatta mukautuksista huolimatta?
Taitaja2023 on ammatillisen huippuosaamisen näyttämö
Onko nuorellasi edessä toisen asteen opiskelupaikan valinta? Tai oletko kenties itse tai joku läheisesi miettimässä alan vaihtoa? Ammatillinen koulutus tarjoaa monia joustavia polkuja työelämään tai osaamisen kehittämiseen. Jos ammatillinen koulutus ja sen monipuoliset eri vaihtoehdot kiinnostavat, Taitaja-tapahtuma on oivallinen paikka vierailla. Tervetuloa mukaan!
Koulusta lapsen kokoinen – kaikilla asteilla
Vaalit kolkuttelevat jo ovella ja on ollut ilahduttavaa huomata, miten koulutus on noussut merkittäväksi vaaliteemaksi. Myös Vanhempainliitto on laatinut omat vaalitavoitteensa. Tavoitteenamme on lapsen kokoinen, yhteisöllinen koulu, joka antaa parhaat eväät ja valmiudet tulevaisuuteen jokaiselle lapselle. Toivomme, että tulevat päättäjät ja erityisesti hallitusohjelmasta neuvottelevat päätöksentekijät pitävät nämä teemat mielessä. Ja varmistathan sinä, lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista kiinnostunut, että oma ehdokkaasi pitää Vanhempainliiton teemoja tärkeänä ja on niihin sitoutunut.
Vanhempainliiton johtokunnassa jokaisella on tilaa ideoida ja toimia
Kaksivuotisen johtokunnan jäsenyyden toinen vuosi on kohdallani meneillään. Kuluvaa kautta ja mahdollista jatkokautta pohtiessani mietin omaa kokemustani tähän asti; mitä annettavaa minulla on muille ja mitä johtokunnan jäsenyys on antanut minulle?
Hyvä me! Vanhempaintoiminnassa on voimaa
Viime vuonna vanhempainyhdistystoiminnassa oli mukana yli 12 000 vanhempaa kautta koko Suomen. Nämä vanhemmat olivat mukana järjestämässä tapahtumia, asiantuntijaluentoja, kampanjoita, harrastustoimintaa, vertaisryhmätoimintaa, retkiä, varainhankintakampanjoita sekä tekemässä kannanottoja ja lausuntoja. Kiitos kaikille upeille vapaaehtoisillemme yhteisöllisyyttä vahvistavasta työstä!
Turvallista kouluarkea koiran kanssa
Useat nepsy-piirteiset oppilaat ovat kokeneet koiran läsnäolon erittäin positiiviseksi asiaksi koulussa.
Nettimummola Muruset tuo sukupolvet yhteen
Nettimummola on paikka, jonne lapset ja nuoret voivat tulla koulun jälkeen viettämään aikaa ja juttelemaan. Netti-isovanhemmat kuuntelevat mielellään lasten kuulumisia vailla kiirettä.
Chilliä yhteistyötä
FUTU:n ja Chillisti hankkeen yhteistyö: luottamus tuntui heräävän jo ennen kuin yhteistyökumppanien nimet olivat kunnolla muistissa.