Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Mutku se korona.
Tarve kohdata ja kokea osallisuutta ja yhteisöllisyyttä on korostunut entisestään ajassa, jossa joudumme välttelemään fyysisiä kontakteja. Perheissä eletään koronasta huolimatta ihan tavallista lapsiperhearkea. Arkea, johon kaipaa ajoittain tukea ja josta riittää jaettavaa vertaisille.

Kadehdittu ja halveksittu nuoruus
Aikuiseksi kasvamiseen liittyy hyvin paljon haastavia asioita ja isoja muutoksia. Yhteiskunnassamme nuoriin kohdistuu hyvin paljon ulkopuolisia paineita, odotuksia ja olettamuksia. Mietitään esimerkiksi toiselle asteelle siirtymistä ja opiskelupaikan valintaa peruskoulun jälkeen. Isoja, elämää muovaavia päätöksiä, joita nuorten odotetaan tekevän.

Toivo palautui arkisilla kysymyksillä
Kunnissa on jo käytössä ratkaisuvaihtoehtoja, joilla sisäilmasta kärsivän lapsen koulunkäynnin järjestämistä voidaan helpottaa ja tukea. Toimivat ratkaisut tulee kerätä kokemuspankiksi, jossa ne ovat kaikkien kotien, koulujen ja kuntien saatavilla tarvittaessa.

Keskisormea heiluttavaa nuorta ei tarvitse hävetä!
Pienten lasten täi- ja kihomato-ongelmat ovat vanhemmille arkea ja luvallisia puheenaiheita. Mutta miten on, kun päihtyneen teini-ikäisen nuoren tuo kotiin poliisi aamu viideltä?

Lapset ja perheet tarvitsevat nyt koulu- ja työelämän joustoja
Kannanotto 13.1.2022: Lapsiasiavaltuutettu ja Suomen Vanhempainliitto Koulut ovat aloittaneet uuden lukukauden vaikeassa koronavirustilanteessa. Opetusta annetaan lapsen etu huomioiden ensisijaisesti lähiopetuksena. Myös päiväkodit jatkavat toimintaansa. Lapsiasiavaltuutettu ja Suomen Vanhempainliitto haluavat näissä olosuhteissa kiinnittää huomiota seuraaviin lasten ja perheiden näkökulmasta tärkeisiin seikkoihin. Viestintä koronatoimista on ollut sekavaa ja hämmentävää huolimatta siitä, että sosiaali- ja terveysministeriö edellytti julkilausumassaan […]

Tiedekasvatusta koteihin
Kouluissa tehdään arvokasta tiedekasvatustyötä, kuten myös koulun ulkopuolella esimerkiksi tiedekerhoissa ja -leireillä. Tiedekerhoja ja -leirejä on tarjolla hajautetusti, toiminnan painottuessa suurimpiin kaupunkeihin. Syrjäisempien seutujen perheillä saattaakin olla verrattain korkeampi kynnys osallistua tiedekasvatustoimintaan. Perheiden välisen tiedekasvatustasa-arvon lisäämiseksi on kuitenkin kehitetty erilaisia digitaalisia ratkaisuja, joiden avulla jokainen vanhempi voi toimia tiedekasvattajana.

Ehdotus etäopetukseen siirtymisestä haastaa lapsia ja perheitä
Vanhempainliitto on seurannut huolestuneena koronatilanteen vaikeutumista. Jo ennen joululomia liitto muistutti kannanotossaan päätöksentekijöitä siitä, että epidemian hillitsemiseksi tehtävien päätösten tulee perustua lapsivaikutusten arviointiin ja niissä tulee noudattaa lapsen edun ensisijaisuuden periaatetta. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdotti keskiviikkona 5.1., että koulut aloittaisivat lukuvuoden etäopetuksessa. ”Ehdotus ja ennen kaikkea sen myöhäinen ajankohta on todella haastava”, toteaa toiminnanjohtaja […]

Vanhempainliiton aluevaalitavoitteet 2022
Suomen Vanhempainliiton aluevaalitavoitteet 2022 Suomen Vanhempainliitto on valtakunnallinen asiantuntijajärjestö, joka tukee kodin ja kasvatusyhteisöjen välistä yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä ja sitä kautta lasten kasvua ja oppimista sekä koko perheen hyvinvointia. Otamme kantaa lapsia, nuoria ja perheitä koskevaan päätöksentekoon ja vaikutamme päättäjiin vanhempien osallisuuden ja lapsiystävällisen sekä kasvatus- ja koulutusmyönteisen yhteiskunnan puolesta. 1. Hyvinvointialueiden tulee huomioida kaikessa […]

Vanhempainliiton vilkas vuosi 2021 pähkinänkuoressa
Vaikka kasvotusten tapaamiset jäivät edelleen vuonna 2021 vähäisiksi, onnistuimme Vanhempainliitossa järjestämään lukuisia kohtaamisia yhdessä jäsenistömme, opetus- ja kasvatusalan ammattilaisten, järjestökumppaneiden sekä muiden sidosryhmien ja verkostojemme kesken. Alkuvuodesta käynnistimme Kutsu meidät kahville -projektin, jossa kuulimme ja sparrasimme jäsenyhdistyksiämme kaikkiaan 29 henkilökohtaisessa tapaamisessa. Osa tapaamisista onnistuttiin järjestämään kasvotusten, ihan oikealla kahvin tuoksulla varustettuina. ”Lisää tällaisia palavereja, joissa voidaan […]

Lapsen etu edellä koronatoimissa
Vanhempainliitto seuraa huolestuneena koronatilanteen vaikeutumista niin kokonaisuutena kuin lasten ja nuorten keskuudessa. Liitto muistuttaa, että kun päätöksiä epidemian hillitsemiseksi tehdään, tulee niiden perustua lapsivaikutusten arviointiin ja niissä tulee huomioida lapsen etu. Viime päivinä on keskusteltu erityisesti mahdollisuudesta pidentää joululomaa tai siirtyä etäopetukseen. ”Perheiden kannalta joululoman pidentäminen voi olla haastavaa varsinkin pienten lasten kohdalla. Kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta olla etätöissä tai järjestää ylimääräisiä […]