Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2021
Laadukas varhaiskasvatus ja koulutus tarvitsevat ennen kaikkea vakaata perusrahoitusta, jonka turvaamiseen tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.
Lue
Kiusaaminen ja fyysinen väkivalta kouluissa
Sivistysvaliokunta, julkinen keskustelutilaisuus 21.10.2020
Lue
Lausunto varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 5 ja 8 §:n muuttamisesta
Suomen Vanhempainliiton lausunto varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain 5 ja 8 §:n muuttamisesta. 9.10.2020.
Lue

Tule apuun Pasi
Kouluisäntä kutsuu kaikkia kohtaamiaan oppilaita nimellä. Hän ennättää kysellä mitä kuuluu, kuinka voit, mikä fiilis. Hän ratkaisee päivittäin monta pientä ja isompaakin pulmaa. Auttaa, kuuntelee ja heittää hauskaa läppää.

Erilainen Kodin ja Koulun Päivä
Perjantaina 25.9. vietetään valtakunnallista Kodin ja Koulun Päivää monin paikoin eri tavalla kuin ennen. Päivän tarkoitus on tuoda esiin vanhempien tärkeä rooli lapsen oppimisen ja kasvun tukena, ja korostaa kodin ja koulun yhteistyön merkitystä. Aikaisempina vuosina päivää on vietetty mm. koulun avoimien ovien merkeissä ja erilaisissa matalan kynnyksen kohtaamisissa, joissa opettajat, oppilaat ja vanhemmat voivat […]

Koulurauhavuoden teemana yhdenvertaisuus
Koulurauha julistetaan koko maahan Turussa 19. elokuuta 2020. Tapahtuma on osa Koulurauha-ohjelmaa, joka jatkuu kouluissa ja oppilaitoksissa läpi lukuvuoden. Lukuvuoden 2020–21 teemaksi työryhmän nuoret valitsivat yhdenvertaisuuden. Koulurauha julistettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, silloinkin Turussa. Koulurauhaohjelman tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja turvallisuutta kouluissa. Koulujen lisäksi myös päiväkoteja kannustetaan julistamaan päiväkoti- ja eskarirauha. – Koulurauhassa parasta on […]

Miten nepsy-lapsi voi avoimessa oppimisympäristössä?
Avoimissa oppimisympäristöissä on luovuttu pysyvistä kotiluokista. Neuropsykiatrisesti oireilevalle lapselle koulupäivän aikana tapahtuvat siirtymät ja työskentelypaikkojen muutokset aiheuttivat haasteita.

Miltä meidän opettaja näyttää?
Erityisesti poikkeustilanteissa viestintään kannattaa kiinnittää huomiota. Vanhemmat ovat osa kouluyhteisöä. Yhteisöllisen kulttuurin luomiseen käytetty aika maksaa itsensä takaisin.
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu
Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta. Kokeiluun osallistuvat kunnat ja esiopetuksen toimipaikat valittaisiin ositettuna satunnaisotantana. Vanhempainliitto korostaa lausunnossaan, että huoltajia tulee informoida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa selkeästi ja riittävästi kokeilun tarkoituksesta ja siihen osallistumisen hyödyistä. On tärkeää, että perheillä on valinnan mahdollisuus, haluavatko he osallistua kokeiluun vai ei. On myös hyvä, että mahdollisuus osallistua yksivuotiseen esiopetukseen ja sitä täydentävään varhaiskasvatukseen säilyy edelleen, jos perhe haluaa valita tämän vaihtoehdon.
Lue
Kansallisen lapsistrategian pyöreän pöydän keskusteluun
Kansallisen lapsistrategian pyöreän pöydän keskusteluun 16.6.2020.
Varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta sekä toisen asteen koulutusta koskevat ohjaus- ja päätöksentekomekanismit, niihin liittyvä lainsäädäntö sekä päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten toiminta kaipaavat kriittistä tarkastelua lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Lapsistrategia on mahdollisuus toteuttaa tätä tarkastelua.
Lue