Vanhempaintoimijalle

Opi, onnistu ja inspiroidu.

Lasten ja nuorten osallisuus Osallistuvat vanhemmat Perusopetus Varhaiskasvatus
7.6.2022

Opintoretkiä koskeva ohjeistus vanhemmille

Retkien avulla voidaan monipuolistaa koulun oppimisympäristöä sekä edistää uusien ja erilaisten menetelmien ja työtapojen käyttöä. Koulut järjestävät retkiä taloudellisten edellytystensä puitteissa. Koulut voivat myös päättää, että retkiä ei tehdä ollenkaan eikä niihin kerätä rahaa.

lapset vetää köyttä
Lasten ja nuorten osallisuus Osallistuvat vanhemmat Perusopetus Yhdistystoiminta
7.6.2022

Leirikouluja koskeva ohjeistus vanhemmille

Leirikoulu on opetussuunnitelman tavoitteiden mukaista koulun toimintaa, joka kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan. Toteutuakseen leirikoulut vaativat yleensä ulkopuolista rahoitusta ja vanhempien varainkeruutyötä. Perusopetus on maksutonta ja myös leirikouluihin liittyvä varainkeruu on lapsille ja vanhemmille vapaaehtoista. Varoja kerätään koko luokan yhteiseen kassaan, eikä oppilaskohtaista kirjanpitoa käytetä. 

Perusopetus Toinen aste Varhaiskasvatus Yhdistystoiminta
13.9.2021

Varainhankintakumppanit

Varainhankintakumppanit on Suomen Vanhempainliiton vuosittain syyslukuvuoden alkaessa toteuttama viestintäkampanja, jossa liitto tarjoaa sopimuksen mukaan yrityksille mahdollisuuden esitellä palveluitaan ja tuotteitaan liiton jäsenistöön kuuluville vanhempainyhdistyksille.

Päiväkodin ja koulun aloitus Perusopetus Toinen aste
10.11.2020

Tervetuloa toiselle asteelle!

Tervetuloa toiselle asteelle – opas peruskoulunsa päättävän nuoren vanhemmalle (2020). Oppaan ovat tuottaneet yhteistyössä Suomen Vanhempainliitto ja Förbndet Hem och Skola i Finland.

Päiväkodin ja koulun aloitus Perusopetus
3.8.2020

Koulu alkaa – tervetuloa!

Koulun aloittaminen on suuri ja jännittävä asia, ei ainoastaan lapsellesi, vaan myös sinulle vanhempana. Muistelet ehkä omaa kouluaikaasi ja mietit, miten lapsesi viihtyy ja selviytyy koulussa. Sinun ei tarvitse olla huolissasi. Luokkaan mahtuu monenlaisia lapsia, ja kaikki löytävät siellä paikkansa. Sinulla on parhaat lähtökohdat koululaisen vanhempana, kun suhtaudut lapsen koulunkäyntiin ja kouluun myönteisesti ja luottavaisesti. Kieliversiot: suomi, ruotsi, englanti, arabia, saame ja somali.

Tervetuloa Yläkouluun - opas seiskaluokkalaisten vanhemmille kansikuva
Päiväkodin ja koulun aloitus Perusopetus
3.8.2020

Tervetuloa yläkouluun!

Alakoulun ja yläkoulun nivelvaiheessa lapsi kohtaa monta uutta asiaa. Siksi on edelleen tärkeää, että vanhempi on läsnä, kannustaa ja on kiinnostunut siitä mitä lapselle kuuluu, kotona ja koulussa.

Erityinen tuki Lasten ja nuorten osallisuus Monikulttuurisuus Osallistuvat vanhemmat Perusopetus Toinen aste Varhaiskasvatus Yhdistystoiminta
14.4.2020

Esteettömän tapahtuman tsekkauslista

Esteettömän tapahtuman tsekkauslista koululle. Kontrollista för tillgängliga evenemang i skolor.

Osallistuvat vanhemmat Perusopetus Toinen aste Yhdistystoiminta
15.1.2019

Ammatit tutuiksi yläkoululaisille

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot on Nuori Yrittäjyys ry:n ja Vanhempainliiton yhteinen 8-9-luokkalaisille ammatinvalintaa tukeva kampanja.

Perusopetus
20.9.2018

Koulukielen sanasto

Koulukielen sanasto on Suomen Vanhempainliiton ja Opetusalan
Ammattijärjestö OAJ:n yhteistyössä laatima opas perheiden, koulun ja opetushallinnon vuorovaikutuksen kehittämiseksi. Vuonna 2017 on päivitetty sanaston 6. versio.

auringonkukka
Kuntakohtainen yhdistystoiminta Perusopetus Toinen aste Varhaiskasvatus Yhdistystoiminta
8.9.2018

Kunniakirja

Vanhempainliiton jäsenyhdistykset voivat hakea valtakunnallista huomionosoitusta kiitoksena aktiivisesta vanhempaintoiminnasta, sekä kodin ja koulun / päiväkodin yhteistyön kehittämisestä.