Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Hyvää Pride-viikkoa 2022!
Vanhempainliitossa yhdenvertaisuus on kaikkea työtämme läpileikkaava teema. Haluamme olla mukana vahvistamassa yhteisöllistä, tasa-arvoista ja syrjinnästä vapaata kulttuuria päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Yhdenvertaisuutta voidaan vahvistaa parhaiten tilanteissa, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat toisiaan aidosti ja arvostaen. Jokaisen lapsen ja aikuisen tulee voida tuntea kuuluvansa yhteisöön omana itsenään. Kaikille on annettava mahdollisuus kasvaa, oppia ja osallistua ilman syrjintää […]

Jokaisella oppilaalla oikeus osallistua opetussuunnitelman mukaiseen toimintaan
Yhdenvertaisuusvaltuutettu edisti sovintoa oppilaan ja kunnan välillä tapauksessa, jossa koulu oli järjestänyt opintoretken esteellisessä paikassa. Tämän vuoksi oppilas, jolla on toimintarajoite, ei voinut osallistua retkelle. Oppilaan huoltaja oli pyytänyt etukäteen koululta kohtuullista mukautusta, jotta oppilas voisi osallistua retkelle, mutta koulu ei sitä toteuttanut. Koulun selvityksen mukaan opintoretkelle oli pyrittiin löytämään esteetön toteutustapa. Opintoretki kuitenkin järjestettiin, […]

Terveisiä koronan jälkeiseen kouluun
Suomen Vanhempainliitto on kartoittanut korona-aikana vanhempien kokemuksia koronapandemiasta ja sen vaikutuksista varhaiskasvatukseen, koulunkäyntiin ja perheiden arkeen. Viimeinen kysely tehtiin helmikuussa 2022 ja siihen vastasi 333 peruskoululaisen vanhempaa. Vanhemmat nostivat kyselyssä esiin näkemyksiä, joita on tärkeä pohtia, kun kouluissa ollaan palaamassa kohti koronan jälkeistä arkea.

Rakennetaan yhdessä tukea ja turvaa
Omassa lapsuudessani ei vielä ymmärretty kaverisuhteiden tukemisen merkitystä lasten hyvinvoinnille. Siksi toivoin, että omat lapseni saisivat kokea erilaisen lapsuuden. Kaikki lapset ansaitsevat kavereita sekä onnellisen ja turvallisen lapsuuden, ja lähiympäristön aikuiset ovat juuri niitä, jotka voivat olla tukena tässä.

Opetussuunnitelmien perusteiden ja määräysten täsmennykset tehostavat kiusaamiseen ja syrjintään puuttumista
Opetushallitus on täsmentänyt esiopetuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelman perusteita ja määräyksiä, jotka mahdollistavat nykyistä tehokkaammat keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan. Muutokset tulee päivittää paikallisiin opetussuunnitelmiin ja ottaa käyttöön kouluissa jo 1.8.2022. Vanhempainyhdistysten ja vanhempien kannattaa huomioida, että opetussuunnitelman perusteissa tuodaan esille huoltajien osallisuus opetussuunnitelmatyöhön, lukuvuosisuunnitelman valmisteluun sekä koulun toiminnan suunnitteluun, erityisesti […]

Laita hyvä kiertämään
Monissa päiväkodeissa on arkipäivää huomata positiiviset asiat, jotka tapahtuvat lasten kehityksessä, toiminnassa sekä lasten suhteissa toisiinsa. On upeaa, että lapset saavat näissä hetkissä kiitosta ja heidän käyttäytymisensä ja persoonansa kasvu saa vahvistusta ja kehittyy sitä mukaa toivottuun suuntaan. Vanhemmat kaipaavat ehdottomasti myös samanlaista vahvistusta omassa vanhemmuudessaan.

Suomen Vanhempainliitto peräänkuuluttaa päättäjiltä panostuksia lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin
Suomen Vanhempainliitto on kartoittanut kolmella kyselyllä (maaliskuu 2020, helmikuu 2021 ja helmikuu 2022) vanhempien kokemuksia koronapandemiasta ja sen vaikutuksista varhaiskasvatukseen, koulunkäyntiin, toisen asteen opiskeluun ja perheiden arkeen. Kyselyiden tulokset viestivät vahvasti lasten ja nuorten oppimis- ja hyvinvointivajeesta lasten, nuorten ja perheiden kuormittuneisuudesta yhteisöllisyyden sekä kodin ja kasvatusyhteisöjen yhteistyön ohenemisesta Suomen Vanhempainliitto tuo esiin vakavan huolensa […]
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi oppivelvollisuuslain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi
Sivistysvaliokunnalle 12.5.2022: Suomen Vanhempainliitto pitää erittäin tärkeänä, että oppivelvollisuuden laajenemisen toimeenpanoa seurataan aktiivisesti ja tarpeelliset korjaukset tehdään lainsäädäntöön nopeasti. Suomen Vanhempainliitto pitää hallituksen esityksessä ehdotettuja lainsäädännön uudistuksia tarpeellisina ja perusteltuina.
Lue
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuluttajasuojalain muuttamisesta
Sivistysvaliokunnalle 2.5.2022: Suomen Vanhempainliitto katsoo, että ehdotettu uusi säädös selkiyttää molempien osapuolten tilannetta ja on parannus nykytilanteeseen. Vanhempainliitto kannattaa pääosin esitystä, mutta haluaa nostaa esiin seuraavat kohdat palvelun suoritustapaa ja laatua koskeviin vaatimuksiin sekä palvelun ominaisuuksiin ja virheisiin liittyen.
Lue

Lakkojen vaikutukset koulutukseen ja varhaiskasvatukseen
Kunta-alalla alkaa tiistaina 3.5.2022 lakkoja, jotka vaikuttavat merkittävästi päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten toimintaan ja sulkevat niitä kokonaan. Koulut ja päiväkodit tiedottavat koteja lakoista ja niiden vaikutuksista suoraan. Päivitämme verkkosivuillemme tietoa lakoista. Tällä hetkellä lakkoja kohdistuu seuraaviin paikkakuntiin ja palveluihin: OAJ:n (Opetusalan Ammattijärjestö) jäseniä koskevat lakot ja ylityö- ja vuoronvaihtokiellot: Ylityö- ja vuoronvaihtokielto 18.4.– Lakko 3.–9.5. […]