Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Oppimista estävä pato voidaan murtaa
Autismikirjo ei estä opiskelua, mutta voi tehdä siitä kivikkoista ja lannistavaa, jos riittävää tukea ei löydy. Kokemusasiantuntija Heikki Ojala kirjoittaa omasta koulutiestään, noidankehästä ja siitä, kuinka hän lopulta ylitti esteet ja onnistui. ”Vaikka elämän virtaan muodostuisi esteeksi tilapäinen pato, se on aina mahdollista päihittää!”

Mokkapalatalkoista yhdessä oppimisen riemuun!
Blogikirjoitus on osa Puhu rahasta -kampanjaa, joka tarjoaa tukea kotona tapahtuvaan talouskasvatukseen sekä kannustaa vanhempia puhumaan rahasta lasten ja nuorten kanssa. Kampanjaa koordinoivat Nordnet, Suomen Setlementtiliitto, Talous ja nuoret TAT sekä Suomen Vanhempainliitto.

Opetuksesta ja koulusta käytävä aktiivisempaa vuoropuhelua kotien kanssa
Kodin ja koulun yhteistyö on kirjattu vahvasti opetussuunnitelman perusteisiin, mutta sen toteutuminen vaatii nykyistä aktiivisempaa dialogia ja kohtaamista vanhempien ja koulun välillä. Koulua koskeva julkinen keskustelu osoittaa, että opetussuunnitelmia ja pedagogisia tavoitteita on avattava ja koulun toimintakulttuuria on tehtävä tutummaksi vanhemmille, jotta he ymmärtävät, mihin käyttöön otetuilla opetussuunnitelmilla pyritään. Jos opetuksen tavoitteet ja menetelmät ovat […]

Reflektion keitaalla, dialogin äärellä, mentorin huomassa
Suomen Vanhempainliiton aluetoiminnan aktiivit ympäri Suomen kokoontuivat kesäpäiville Tuusulan Krapihoviin elokuun lopussa. Kuten aina, päivistä sai enemmän kuin aluksi ymmärsikään, kiittää Sanna Valtonen blogikirjoituksessaan, jossa hän avaa ajatuksiaan mm. inkluusiosta, dialogista, mentoroinnista ja yhteistyöstä.

Päiväkotibarometri 2019 on ensimmäinen laatuaan
Suomen Vanhempainliitto ja Förbundet Hem och Skola kartoittavat Päiväkotibarometri 2019 -kyselyllä vanhempien mielipiteitä varhaiskasvatuksesta. Kysely keskittyy erityisesti vanhempien osallisuuteen sekä kodin ja päiväkodin yhteistyöhön. Päiväkotibarometri tehdään nyt ensimmäistä kertaa. Barometri antaa kyselyn laatijoille, päättäjille, varhaiskasvatuksen järjestäjille ja päiväkotien henkilöstölle tärkeää tietoa vanhempien näkemyksistä varhaiskasvatukseen liittyen. Kyselyn tulokset julkaistaan alkuvuodesta 2020.

Mitä mieltä Wilma-viestinnästä, vanhemmat ja opettajat?
Ensimmäistä kertaa tarjolla on tutkittua tietoa vanhempien ja opettajien mielipiteistä viestinnän toimivuudesta kasvatuskumppanuuden vahvistajana sekä kannustavan palautteenannon välineenä. Tutkimuksessa selvitettiin myös vanhempien ja opettajien mielipiteitä siitä, missä määrin viestintä on koulun taholta päällekkäistä ja ristiriitoja aiheuttavaa.
Wilmaa yhteistyössä -luennot
Wilmaa yhteistyössä on Visman ja Vanhempainliiton yhteinen verkkoluentosarja, jossa käsitellään kodin ja koulun välistä viestintää ja perehdytään sähköisen järjestelmän saloihin. Täältä löydät luentojen tallenteet.

Ihmisten väliset konfliktit on soviteltavissa
Juhani Ala-Kurikka Kirjoittaja työskentelee suunnittelijana Helsingin sovittelutoiminnassa.

Lukuvuosi käyntiin hyvällä draivilla – yhdessä vaikuttaen!
Kouluympäristön liikenneturvallisuus huolettaa? Kouluruokalan viihtyisyyttä tulisi parantaa? Uusia ideoita välituntitoimintaan? Mitäpä jo oppilaskunnat ja vanhempaintoimijat taklaisivat yhteisöllisellä kehittämisellä kouluhyvinvointiin liittyviä haasteita?
Hallituksen esitys varhaiskasvatuslain muuttamisesta
Suomen Vanhempainliitto ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta varhaiskasvatuslain (540/2018) muuttamisesta: Varhaiskasvatuksen lainsäädännön ja päätöksenteon perustana on oltava lapsen oikeudet.
Lue