Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.
Ilmianna Arjen valo!
12.9.2018 Arjen valo on Suomen Vanhempainliiton ja Meidän Perheen kampanja, jolla halutaan nostaa esiin arkisia, usein näkymättömäksi jääviä mutta merkityksellisiä kansalaistekoja lasten ja perheiden hyväksi. Onko tuttavapiirissäsi ihminen, joka on aina valmis auttamaan ja tukemaan muita? Ehkä vanhempi, joka ottaa omiensa ohessa myös toisten lapsia mukaan, kuljettaa harrastuksiin tai järjestää mielekästä tekemistä? Se, joka ottaa vaikkapa luokkavanhemman tehtävät hoitaakseen, […]
Uusia apuvälineitä opettajan tueksi
8.9.2018 Wilho – vuorovaikutusta vanhempaintapaamisiin Wilho on Suomen Vanhempainliiton kehittämä, opettajille suunnattu työkalu vuorovaikutteisen vanhempainillan tai vanhempaintapaamisen järjestämiseen. Kaikkien vanhempien ja perheiden tulee kokea olonsa tervetulleiksi koulussa ja koulun toiminnassa. Nopeasti monikulttuuristuvassa koulussa myös maahanmuuttajataustaisten vanhempien tulee kokea samoin. Vuorovaikutteinen vanhempaintapaaminen etenkin lapsen koulunkäynnin nivelvaiheissa luo hyvän pohjan kodin ja koulun yhteistyölle. Materiaalissa on huomioitu erityisesti maahanmuuttajavanhempien […]
Tervetuloa yläkouluun, myös vanhemmat!
22.8.2018 Julkaisimme elokuussa 2018 uuden oppaan seiskaluokkalaisten vanhemmille.Yläkouluun siirtyvä lapsi saattaa torjua vanhemman läsnäoloa ja esimerkiksi kieltää vanhempaa vierailemasta koululla. Myös koulun henkilökunta saattaa kannustaa vanhempia siirtymään taka-alalle ja tekemään tilaa lapsen itsenäiselle työlle. Itsenäistyminen ja etäisyyden ottaminen kuuluvat lapsen kasvuun, mutta eivät tarkoita, etteikö lapsi edelleen tarvitsisi vahvasti kodin tukea, päinvastoin. Alakoulun ja yläkoulun […]
Vastuu koulurauhasta on jokaisella
21.8.2018 Koulurauha alkavalle lukuvuodelle julistetaan Vantaalla 22. elokuuta. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa ovat laajemmin mukana myös varhaiskasvatus sekä toisen asteen opiskelijat. Koulurauha-ohjelman teema alkavalle lukuvuodelle on Sinä voit vaikuttaa – Hymykin auttaa. Teemalla kiinnitetään huomiota siihen, kuinka jokainen lapsi ja nuori voi hyvinkin pienillä teoilla vaikuttaa turvallisen kouluilmapiirin syntymiseen. Koulurauha-työryhmään kuuluvat nuoret ovat aktiivisesti mukana suunnittelemassa […]
Lapsipolitiikka hajanaista, sirpaleista ja epäjohdonmukaista
15.8.2018 Lapsiasiavaltuutetun toimistolle
Lausunto lapsiasiavaltuutetun vuosikirjaa 2019 varten.
Lue
Kielenopetuksen varhentaminen edistää tasa-arvoa
10.8.2018 Opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta annetun asetuksen sekä perusopetusasetuksen muuttamisesta.
Lue
Toiminnallisten häiriöiden hoitopolut eivät ole ratkaisu sisäilmasta sairastuneille ja oireileville
18.5.2018 Sosiaali- ja terveysministeriölle
Järjestöjen yhteinen lausunto Toiminnallisten häiriöiden hoidon järjestämisestä.
Lue
Lukiokoulutuksen alueellinen saavutettavuus turvattava
17.5.2018 Suomen Vanhempainliiton lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemistilaisuuteen:
Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
Lue
Kolmiportainen tuki mukaan varhaiskasvatuslakiin
24.4.2018 Suomen Vanhempainliiton lausunto Sivistysvaliokunnalle varhaiskasvatuslakia koskevaan kuulemistilaisuuteen.
Lue
Vammaisten lasten kuuleminen ja osallisuus
10.04.2018 Suomen Vanhempainliiton lausunto luonnoksesta Suomen ensimmäiseksi raportiksi vammaisten henkilöiden oikeuksista
tehdyn yleissopimuksen (CRPD) täytäntöönpanosta.
Lue