Mediakirjasto

Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Uutiset Vanhempainliitto Varhaiskasvatus
16.3.2023

Lasten hyvinvoinnin vahvistamiseen tarvitaan koko yhteisö

Suomen Vanhempainliiton Karuselli-hankkeen päätöstiedote Varhaiskasvatukseen keskittynyt Karuselli-hanke käynnistyi keväällä 2020 ja päättyy maaliskuun lopussa. Hankkeessa keskityimme varhaiskasvatusikäisten lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin vahvistamiseen kasvatusyhteistyötä, vanhempien osallisuutta ja päiväkotien yhteisöllisyyttä kehittämällä. Hankkeessa oli mukana viisi kuntaa ja yhteensä kahdeksan pilottipäiväkotia.   Miten hyvinvoinnin teemat valikoituivat ja mitä teimme? Hankkeen hyvinvointiin liittyvät teemat nousivat erityisen merkityksellisiksi poikkeuksellisen maailman […]

Kannanotto Uutiset Vanhempainliitto
13.3.2023

Kansalaisareenan ja vapaaehtoistoiminnan kentän hallitusohjelmatavoitteet

Vanhempainliitto on yhdessä 63 järjestön kanssa allekirjoittanut Kansalaisareena ry:n hallitusohjelmatavoitteet. Vanhempainliitto haluaa puolustaa järjestöjen ja vapaaehtoistoimijoiden oikeuksia ja vaikuttaa hallitusohjelmaan. Ota Vanhempainliiton sosiaalisen median kanavat seurantaan ja vaikuta yhdessä kanssamme! Kansalaisareena ry:n hallitusohjelmatavoitteiden ydinviestit Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan rahoituksen tulee olla riittävää, pitkäjänteistä ja siiloja purkavaa. Järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan osaaminen on huomioitava julkishallinnossa. Kansalais- ja demokratiataitoja […]

Kannanotto Uutiset Vanhempainliitto
9.2.2023

Läheiset tulisi toivottaa tervetulleeksi koulun juhliin  

Koulun juhlat ovat ikimuistoisia ja merkityksellisiä hetkiä lapselle, hänen läheisilleen ja koko kouluyhteisölle. Suomen Vanhempainliiton johtokunnan kokouksessa nousi esiin vanhempien suru siitä, että juhliin osallistumista on ryhdytty rajoittamaan.   Koulujen oppilasmäärät ovat kasvaneet ja yhteiset tilat pienentyneet. Tämä on vaikuttanut osaltaan siihen, että juhliin osallistuvien määrää rajataan. Monissa kouluissa juhliin saa osallistua kaksi lapselle läheistä […]

ryhmä ihmisiä luovassa toimistossa
Uutiset Vanhempaintoimijoille
31.1.2023

Vanhempainliiton mallisääntöjen päivitys

Suomen Vanhempainliitto suosittelee käyttämään vanhempainyhdistystä perustettaessa tai yhdistyksen sääntöjä muutettaessa liiton ennakkotarkastettuja kasvatusyhteisön vanhempainyhdistyksen mallisääntöjä. Lisäksi kuntakohtaisille vanhempainyhdistyksille on tehty omat mallisäännöt, joista löytyy kaksi eri vaihtoehtoa. Mallisäännöt on pohja, jonka yhdistykset voivat ottaa käyttöön täyttämällä sääntöihin yhdistyksen nimen, kotikunnan ja toiminta-alueen. Yhdistyslain uudistumisen myötä on aika päivittää säännöt. Keräsimme vuoden alussa kommentteja nykyisiin mallisääntöihin […]

Uutiset Vanhempainliitto
30.12.2022

2022 – Vanhempainliiton vuosi pähkinänkuoressa

Sodan varjot ulottuivat helmikuussa koko Euroopan ylle ja sävyttivät myös Vanhempainliiton toimintavuotta. Vanhempainliittoon kuuluu kaikkiaan noin 1200 rekisteröitynyttä vanhempainyhdistystä kautta maan. Niistä jo 36 on kuntakohtaisia toimijoita. Kannustimme jäsenyhdistyksiämme toimimaan sotaa pakenevien hyväksi ja teimme vanhemmille suunnatuista Päiväkoti alkaa, tervetuloa! sekä Koulu alkaa, tervetuloa! oppaista ukrainankieliset versiot yhdessä Förbundet Hem och Skolan kanssa.   Yhteistyössä Unicefin […]

Uutiset Vanhempainliitto
19.12.2022

Opiskeluhuollon järjestäminen jatkossa hyvinvointialueiden vastuulla

Opiskeluhuoltopalveluiden eli koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä kuraattori- ja psykologipalveluiden järjestäminen siirtyy hyvinvointialueiden vastuulle 1.1.2023 alkaen. Koulujen ammattilaisten ja vanhempien keskuudessa on herännyt kysymyksiä oppilasta koskevien tietojen siirtymisestä organisaatiosta toiseen sekä ammattilaisten välisestä, mahdollisimman saumattomasta yhteistyöstä myös jatkossa lasten ja nuoren parhaaksi. Opetushallitus on koonnut verkkosivuilleen tietoa siitä, miten ja millä periaattein koulutuksen järjestäjä voi luovuttaa […]

Uutiset Vanhempainliitto
14.12.2022

”Jos joku on mun lähellä, silloin mä en pelkää”

Joulu kolkuttelee ovella ja mielikin tapailee jo joulurauhaan laskeutumista. Ajatuksissa ovat vasta julkistetun lapsibarometrin 2022 tulokset, joilla on paljon annettavaa myös joulunviettoon. Tämän vuoden lapsibarometrissa selvitettiin lasten omia näkemyksiä turvallisuudesta. Lasten mielestä turvallisuuteen kuuluvat olennaisesti läheiset ihmiset ja turvalliselta tuntuva elinympäristö, jossa on läheisiä aikuisia, hellyyttä ja kivoja kavereita. ”Jos joku on mun lähellä, sillon […]

Kannanotto Uutiset Vanhempainliitto
9.12.2022

Vanhempien ja opettajien huonoista väleistä kärsivät viime kädessä oppilaat

Viime viikkoina mediassa on käyty laajalti keskustelua kodin ja koulun yhteistyöstä. Kodin ja koulun välejä on kuvattu artikkeleissa sotatilaksi ja vanhempia häirikkövanhemmiksi. Tämän tyyppinen uutisointi on omiaan lisäämään vastakkainasettelua ja heikentämään kodin ja koulun välistä yhteistä työtä, jonka tarkoituksena on edistää oppilaiden hyvinvointia. Me kotia ja koulua edustavat tahot haluamme muistuttaa, että kodin ja koulun […]

Toinen aste Tutkimukset Uutiset Vanhempainliitto
29.11.2022

Vanhempien barometri 2022 kysely – Toinen aste

Suomen Vanhempainliitto ja Förbundet Hem och Skola i Finland keräävät ammatillisessa koulutuksessa, lukiossa sekä valmentavassa koulutuksessa opiskelevien nuorten vanhempien kokemuksia lastensa opiskeluun, hyvinvointiin, vanhemmuuteen sekä oppilaitoksen kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun toisella asteella opiskelevien nuorten vanhempia kuullaan näin laajalti. Järjestöt ovat aiemmin tehneet vastaavia kyselyitä varhaiskasvatus- ja perusopetusikäisten lasten vanhemmille. Kysely […]

Uutiset Vanhempainliitto
20.11.2022

Suomen Vanhempainliiton johtokunta 2023–2024

Suomen Vanhempainliiton liittokokous Helsingissä, Allianssi-talolla 20.11.2022. Kuvassa johtokunnan tulevalle toimintakaudelle valitut jäsenet: Ylärivissä vasemmalta alkaen Annukka Majanto, Elina Johansson, Reet Einla, Riina Länsikallio ja Johanna Kivistö. Alarivissä Sanna Valtonen, Paula Gassou, Laura Niemelä-Kovanen, puheenjohtaja Johanna Laisaari ja Tiia Malinen. Kuvasta puuttuu Johanna Suomalainen.  Suomen Vanhempainliiton liittokokous on valinnut liiton johtokunnalle puheenjohtajan sekä jäsenet tulevalle toimikaudelle. […]