Aineistot

Opi, onnistu ja inspiroidu.

Osallistuvat vanhemmat Yhdistystoiminta
1.2.2022

Askelmerkkejä vanhempainyhdistyksen toimintaan uusissa olosuhteissa

Korona on koetellut kaikkia vanhempainyhdistyksiä tavalla tai toisella. Tämä kävi ilmi myös Vanhempien Barometri 2021 -kyselymme tuloksista, joiden mukaan useiden yhdistysten toimintaa on varjostanut huoli toiminnan jatkumisesta. Vanhempainliitto haluaa kannustaa vanhempainyhdistyksiä mukauttamaan toimintaansa ajan tuomiin haasteisiin ja olosuhteisiin sopivaksi. Yhdistyksillä on korona-aikanakin todellisia mahdollisuuksia toimia.

Osallistuvat vanhemmat Perusopetus
27.1.2022

Aineenopettajalle

Yhteistyö kotien kanssa on tärkeä osa myös aineenopettajan työtä. Lataa täältä vinkkejä toimivaan yhteistyöhön.

Kuntakohtainen yhdistystoiminta Osallistuvat vanhemmat Yhdistystoiminta
17.11.2021

Opas kuntakohtaisen vanhempainyhdistyksen toimijoille

Kuntakohtaiset vanhempainyhdistykset koordinoivat eri kouluissa ja päiväkodeissa toimivien vanhempainyhdistysten toimintaa omalla alueellaan. Yhdistykset vaikuttavat toiminnallaan lasten ja nuorten hyvinvointiin kuntatasolla, sekä edistävät vanhempien ja lasten vaikuttamismahdollisuuksia ja osallisuutta kotipaikkakunnallaan. Tähän oppaaseen on koottu kattavasti tieto kuntakohtaisen vanhempainyhdistystoimijoiden tueksi. Opasta voivat hyödyntää myös kunnat kehittäessään vanhempien ja perheiden osallisuutta päätöksenteossa.

Osallistuvat vanhemmat Yhdistystoiminta
10.8.2021

Vanhempainyhdistyksen käsikirja

Oppaaseen on koottu perustietoa vanhempainyhdistyksen hallinnosta, taloudesta, viestinnästä, toiminnan sisällöistä ja kehittämisestä.

vanhempainyhdistyksen perustamisoppaan kansikuva
Osallistuvat vanhemmat Yhdistystoiminta
29.5.2021

Perustetaan vanhempainyhdistys!

Vanhempainyhdistyksen perustamisoppaassa avataan käytännönläheisesti ja malliesimerkein vanhempainyhdistyksen perustamiseen liittyvät toimenpiteet.

Osallistuvat vanhemmat Yhdistystoiminta
28.5.2021

Tule mukaan vanhempaintoimintaan!

Vanhempaintoimintaan voit tulla mukaan juuri sellaisena kuin olet, kaikille on tilaa. Vanhempaintoiminnassa pääset mukaan innostavaan, monipuoliseen vapaaehtoistoimintaan, opit uusia asioita ja saat vertaistukea vanhemmuuteen.

Osallistuvat vanhemmat Perusopetus Toinen aste
17.12.2020

Kirjauksista käytäntöön – Kymmenen askelta kohti toimivaa kodin ja koulun yhteistyötä

Kymmenen askelta kohti toimivaa kodin ja koulun yhteistyötä. Opas auttaa hahmottamaan kodin ja koulun yhteistyön toteutumista omassa kouluyhteisössä: mikä toimii, missä ollaan nyt, mitä pitäisi kehittää, mitä kohti haluamme pyrkiä?

wilho
Monikulttuurisuus Osallistuvat vanhemmat Perusopetus
11.11.2020

Wilho – keskustelevaan vanhempainiltaan

Vuorovaikutteisiin vanhempaintapaamisiin suunniteltu työkalu sisältää keskusteluun kannustavia teemoja, jotka on käännetty kuudelle eri kielelle: ruotsi, englanti, venäjä, viro, arabia ja somali.

Vanhempainliiton juliste jäsenistölle
Osallistuvat vanhemmat Tilattavat tuotteet Yhdistystoiminta
11.6.2020

Vanhemmat toimivat -juliste

Infojuliste päiväkodeissa ja kouluissa toimivien vanhempainyhdistysten käyttöön.

tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan kansikuva
Osallistuvat vanhemmat Tilattavat tuotteet Yhdistystoiminta
11.6.2020

Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan!

Mitä iloa vanhempaintoiminnasta on lapselle, vanhemmalle ja opettajalle? Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan -esite kannustaa osallistumaan vanhempien järjestämään vapaaehtoistoimintaan päiväkodissa, koulussa ja toisen asteen oppilaitoksessa.