Mediakirjasto
Täältä löydät tuoreimmat uutiset, lausunnot ja blogit.

Vanhempaintoiminta — vapaaehtoista vai pakkopullaa?
Toimintakulttuuri, jossa vanhemmat ovat osallisena lasten ja kasvatusyhteisöjen yhteistyössä kokemusasiantuntijoina vaatii asennetta ja kiinnostusta kaikilta osapuolilta. Tässä vanhempien tulee ottaa aktiivinen rooli.

Vuoden isä Kais Zaya: Matka tähän on ollut pitkä
Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes kävi onnittelemassa Kais Zayaa ja muita Vuoden isä -palkittuja 8.11.2018. Vuoden Isä -palkinto myönnettiin tänä vuonna kolmelle isälle. Palkinnon saivat Risto Tuominen, Topi Linjama sekä Vanhempainliiton johtokunnassakin aktiivisena toiminut Kais Zaya. Turkulainen kolmen lapsen isä Kais Zaya uskoo, että hyvinvoivat yksilöt muodostavat hyvinvoivia perheitä ja yhteisöjä, hyvinvoivat yhteisöt saavat aikaan hyvinvoivan […]

Tasa-arvoinen koulutus – kaikkea kaikille?
Unohdammeko, että tasa-arvon toteuttamiseksi meidän täytyy tehdä erilaisia ratkaisuja eri ryhmien ja yksilöiden kohdalla? Tajuammeko, että monimuotoisuus on totta lasten ja nuorten arjessa?, kysyy toiminnanjohtaja Ulla Siimes blogissaan.
Tasa-arvoisen koulutuksen viestikapula Vanhempainliitolle
Suomen Vanhempainliitto otti tänään 7.11. vastaan tasa-arvoisen koulutuksen viestikapulan Erilaisten oppijoiden liitolta. Tasa-arvoisen koulutuksen turvaaminen on Vanhempainliitolle tärkeä tavoite. Perusopetuksen lisäksi Vanhempainliitto vaatii maksutonta toisen asteen koulutusta kaikille. – Julkisten palvelujen perusrahoituksesta on Suomessa pidettävä niin hyvää huolta, että jokainen lapsi saa hyvää koulutusta varhaiskasvatuksesta lähtien asuinpaikastaan riippumatta, toteaa Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes. Koulu […]
Esitys opintotukilain muutoksista riittämätön
Suomen Vanhempainliiton lausunto Eduskunnan sivistysvaliokunnalle opintotukilain muuttamisesta.
Lue

Vain syöty ruoka lataa akut ja auttaa jaksamaan
Blogisarjamme: Kouluruokailu 70 vuotta. ”Tulevaisuuden kouluruokailussa asiakaslähtöisyys korostuu ja tuotantokeskisyys saa luvan väistyä”, kirjoittaa blogivieraamme, tuotekehittäjä Eeva Teuho Tampereen Voimiasta.

Vanhempien Barometri 2018: vanhempien osallisuus koulussa ei toteudu
Tiedote 5.11.2018 Suomen Vanhempainliitto, Förbundet Hem och Skola i Finland Vanhempien Barometri 2018 osoittaa, että vanhempien luottamus kouluun ja opettajiin on vahvaa. Vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä ja koulusta, vanhempainiltoihin osallistutaan mielellään ja niitä pidetään tärkeinä. Vanhempien osallisuudessa koulussa on kuitenkin kehitettävää. Vanhempien barometriin 2018 vastasi noin 10 000 suomen- ja ruotsinkielistä peruskoulua käyvän lapsen vanhempaa. […]
Lakiesitys lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
On tärkeää, että laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta saatetaan ajan tasalle siten, että lainsäädäntö vastaa yhteiskunnan muutoksia ja vallitsevaa oikeuskäytäntöä. Lakimuutokset ja niiden toteuttaminen vahvistavat mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa ja vahvistavat lapsen osallisuutta.
Lue

Vanhemmat koululounaalla
Blogisarjamme: Kouluruokailu 70 vuotta.
Kanaviillokki, tilliliha ja maksakastike. Näiden muistojen kera vanhemmat osallistuivat koululounaalle ja yllättyivät iloisesti. Kehittämisen tarpeitakin löydettiin yhteisen pöydän äärellä.
Lausunto kansallisesta sisäilma ja terveys- ohjelmasta
Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman valmistelussa ei ole täysin otettu huomioon järjestöjen kannanottoja laajasta kuulemisesta huolimatta. Ohjelman suurimmat puutteet liittyvät epäpuhtaasta sisäilmasta sairastumisen hyväksymiseen, sairastumisen ja oireilun torjuntaan, hoidon ja kuntoutuksen kehittämiseen, sosiaali- ja vakuutusturvan parantamiseen sekä erityisesti lapsen näkökulman esille tuomiseen.
Lue